| Kuoreveden | |||
| Suinula | |||
AJANKOHTAISTA |
21.2.2012 | ||
|
Luistelukaukalo koululla on kyläläisten vapaassa
käytössä. Kaukaloa ylläpitää Suinulan kyläyhdistys talkoilla, mikä
tarkoittaa, että kukaan ei saa työstä palkkaa. Jäädyttämiseen ja kolaamiseen
otamme mielellään lisää porukkaa. Kysyä voi Lehtosen Jarnolta tai Moision
Karilta. Ladut: 5 km:n, 10 km:n ladut sekä pappalatu ovat
hiihtokunnossa. Liikuthan laduilla vain suksilla! Hiihtäminen omalla
vastuulla. Latuvastaava Markku Laukkarinen kunnostaa latuja lähinnä
viikonloppuisin. Laturetki laavulle lauantaina 25.2. Lähtö Suinutuvalta klo 12-13, minne myös paluu. Laavulla mehutarjoilu ja makkaraa myynnissä klo 15 asti. Matka yhteensä n. 10 km. Koko perheelle sopiva retki perinteisellä tyylillä. Laavukirkko 18.3. klo 19 yhdessä alueseurakunnan kanssa. Paistetaan myös makkaraaa ja tarjotaan mehua. Tuotto menee yhteisvastuulle. Hiihtolomaviikolla
ryhmälähtö Juupavaaraan, jos riittävästi osallistujia. Ilmoittautumiset ja
kyselyt Marja-Riitalta, Pilkkikisat 1.4. kalastuskunnan kanssa klo 10-12. Puutyö- ja nikkarointipiiri maanantaisin klo 16 koululla. Koulun puutyövälineet ja –koneet ovat käytössä. Käsityö- ja askartelukerho maanantaisin klo 16 koululla. Omia käsitöitä ja yhdessä opettelua. Englannin alkeet torstaisin klo 15.30-17 koululla. Jämsän työväenopiston järjestämä kurssi jatkuu. Hierontaa torstaisin parittomina viikkoina koululla alkaen. Hieroja Erkka Lehmuksen vastaanotto. Vapaita aikoja voi kysyä suoraan Erkalta, puh. 0503550084. erkka.lehmus@iki.fi. Kotikäyntejä voi kysyä.Jooga keskiviikkoisin klo 18 koululla 14.9. alkaen. Vetäjänä joogaohjaaja Teija Virtamo, hinta 10€/kerta. Mukaan mukavat vaatteet, retkipatja ja jumppatossut/jarrusukat. Tervetuloa uudetkin joogaajat! Lisätiedot Marja-Riitalta. Myydään reilun kokoisia ilmalämpöpumpun ulkoyksikön suojia. Kyläyhdistyksen miehet tekevät niitä mittatilaustyönä koululla. Hinta 135 € maalattuna (asiakkaan maalilla) ja kylän alueella paikalleen asennettuna. Maalaamattomana hinta on 120 €. Kysy lisää Moision Karilta puh. 050 3370742. Jämsän kaupungin kirjastoauto pysähtyy Suinulassa joka pariton maanantai seuraavasti: Kuoreveden vanhainkoti klo 12.00-12.25 Suinutupa klo 12.30-12.45 Suinulan koulu 12.50-13.05. Kirjastoauto ei liikennöi arkipyhien aattona. |
|
||